Dimitri – autoasentajasta ohjaajaksi
Dimitri Asp, 37-vuotias perheenisä Espoosta, on suorittanut kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon Järvenpään STEP-ammattiopistossa. Vielä muutama vuosi sitten hän ei olisi uskonut, että suuntaisi uudelle uralle ihmisten parissa. Entinen autoasentaja, nykyinen ohjaaja ja isä, kertoo kasvutarinastaan, johon Mahdollisuus osallisuuteen -hanke on tuonut positiivisen käänteen.
Kurssi, joka tuli oikeaan aikaan
Dimitri osallistui ensimmäistä kertaa Mahdollisuus osallisuuteen -hankkeen Ote elämään -kurssille tuttavan suosituksesta. Espooseen oli tulossa kouluttajiksi Kyösti ja Rosita Florin – nimet, jotka sittemmin ovat jääneet hänen elämäänsä tärkeinä tukihenkilöinä.
– Aluksi olin vähän skeptinen. Mutta kun Kyösti ja Rosita alkoivat kertoa kurssin sisällöstä, kaikki tuntui niin tutulta ja osui suoraan omaan elämään. Heidän ihmisläheisyytensä ja aito läsnäolonsa loivat heti turvallisen ilmapiirin, Dimitri kertoo.
Kurssi tarjosi konkreettisia työkaluja arkeen – ei yläkäsitteitä, vaan käytännön asioita, sielunhoitoa ja aitoa kuuntelua.
– He eivät alkaneet neuvoa, vaan kuuntelivat. Se oli tärkeintä.
Kohti valoa vaikeiden aikojen jälkeen
Dimitri kertoo taustastaan avoimesti. Keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö veivät voimat, ja asioiden hoitaminen virastoissa tuntui mahdottomalta. Ahdistus oli niin voimakasta, että jopa oma perhe saattoi tuntua liialta. Psykiatrian poliklinikan asiakkuus päättyi kahden vuoden jälkeen, ja kolmannen sektorin apua suositeltiin. Samaan aikaan hän kuuli Ote elämään -kurssista – ja lähti mukaan.
– Ensimmäisellä kurssilla eheytin itseäni. Sen jälkeen masennus- ja ahdistusoireet vähenivät huomattavasti, hän sanoo.
Kurssikerrat ovat sittemmin jatkuneet, ja Dimitri on ollut mukana jo neljä kertaa.
Suunta uusille urille
Olkapääongelmat estivät aiemman työn autoasentajana. Uusi suunta ei löytynyt helposti.
– Mietin, että enhän mä osaa muuta kuin korjata autoja. Mutta kurssilta sain itsevarmuutta ja rohkeutta etsiä uusia vaihtoehtoja.
Ote elämään -kurssi antoi kipinän lähteä opiskelemaan kasvatus- ja ohjausalaa. Opintojen myötä hän pääsi harjoitteluun Suomen Romanifoorumin Perustana Perhe (PePE) -hankkeeseen, jossa työskenteli työkokeilussa ohjaajana hankkeen loppuun asti.
– Etenkin perheiden kanssa tehtävä työ tuntuu omalta. Hanketyön jatkaminen kiinnostaisi kovasti.
Hän on myös pitänyt nuorten kerhoa Espoon Leppävaarassa. Sen toimintaan on myös saatu inspiraatiota hankkeen kursseilta. Dimitri toimii nyt alueellisena avainhenkilönä, joka vie eteenpäin hyviä käytäntöjä ja tukee toisia.
Perheen voima ja arjen kohtaamiset
Dimitrillä on vaimo ja kaksi teini-ikäistä poikaa. Perhe on osallistunut myös Mahdollisuus osallisuuteen -hankkeen toimintaan, esimerkiksi Espoon teemapäivään, jonka suunnittelussa he olivat mukana.
– Pienetkin keskusteluhetket ovat tärkeitä. Esimerkiksi hyvän päivän toivotukset aamuisin ja tunnepuhe poikien kanssa ovat nykyään osa arkea, hän kuvailee.
Viesti muille – erityisesti nuorille miehille
Dimitri suosittelee hankkeiden järjestämää toimintaa lämpimästi kaikille.
– Moni ajattelee, että pitää olla jokin ongelma ennen kuin voi osallistua, mutta itse asiassa kursseilla käsitellään arkipäiväisiä asioita, kuten vanhemmuutta, joista jokainen voi hyötyä.
Lopuksi hän haluaa lähettää terveisiä erityisesti nuorille romanitaustaisille miehille:
– Romaninuorilla voi olla omia käsityksiä miehuudesta. Sanoisin heille, että mies on sellainen, joka pitää huolta perheestään ja uskaltaa olla herkkä.
Tutustu nuorten toimintaan Espoossa >>> LINKKI VIDEOON.