Diakin vuosikirja 2024: Yhteisöllistä hyvinvointityötä ja vaikuttavaa osallisuutta
Katri Janerkon sekä Kyösti ja Rosita Florinin artikkeli Yhteisöllistä hyvinvointityötä ja vaikuttavaa osallisuutta summaa yhteen Mahdollisuus osallisuuteen -hankkeen menestystekijöitä, kun hanke on edennyt sen puoliväliin.
Peruspilareilla tavoitteisiin
Kirjoittajat toteavat, että hankkeen kohdalla onnistumisen edellytyksinä ovat olleet neljä peruspilaria. Ne ovat mahdollistaneet työn onnistumisen parhaalla mahdollisella tavalla ja siivittäneet yhteistä tekemistä. Ensimmäinen pilari on kyky kohdata. Toinen on kohderyhmän tuntemus. Kolmas pilari on rinnalla kulkeminen. Neljäs pilari on aitous.
Näiden peruspilarien kautta hanke on saavuttanut jo yli 300 yhteisön jäsentä ja toteuttanut hanketiimin mukaista toimintaa kaikilla hankealueilla paikallisjärjestöjen kanssa. Edellä kuvattujen peruspilarien kautta päästään hankkeen kaikkein tärkeimpään tavoitteeseen eli voimaannuttamiseen. Hankkeessa osallistujat eivät ole toiminnan kohteita. Sen sijaan he ovat tasavertaisia, pystyviä ja motivoituneita tekijöitä sekä omassaan että läheistensä elämässä.
Pilarien mukainen toiminta tekee myös hankkeen perimmäisen tavoitteen eli pysyvän toiminnan juurruttamisen mahdolliseksi. Tavoitteena on, että hankkeen päättyessä toiminta on juurtunut toiminta-alueille ja että alueen ihmisillä (yhdistyksillä ja vapaaehtoisilla) on kaikki välineet jatkaa toimintaa omin voimin. Hankkeen toiminta pyritään myös mallintamaan ja levittämään koko Suomeen.