Siirry sisältöön

Osallisuudesta hyötyvät niin yksilöt kuin yhteiskuntakin

Ulkona otettu kuva Saarasta, Katrista, Kyöstistä ja Rositasta.
Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Suomen Romanifoorumin yhteinen Mahdollisuus osallisuuteen -hanke edistää romanien osallisuutta paikallisyhdistysten kanssa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Lohjalla. Hankkeen toteuttajat uskovat, että myönteistä minäkuvaa ja sisäistä voimaantumista tukemalla sekä itsearvostusta lisäämällä saadaan aikaan pysyvää muutosta.

Hanke lisää romaniyhteisön hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta muun muassa jalkautuvan työn, vertaisryhmätoiminnan ja alueellisen yhteistyön avulla.

 

– Hanke rakentuu aidoista kohtaamisista, vahvasta alueellisesta työstä ja halusta edistää yhteisiä asioita. Olemme siitä ainutlaatuinen hanke, että olemme kaikenikäisille, jotka haluavat edistää omaa tai perheensä hyvinvointia, elämänhallintaa sekä polkuja kohti omia tavoitteitaan. Mitä ne tavoitteet nyt sitten ovatkaan, taustoittaa hankkeen projektipäällikkö Katri Janerko Diakonia-ammattikorkeakoulusta.  

 

Hankkeessa tunnistetaan osallisuuden haasteiden taustalla olevia syitä ja vastataan niihin kohdennetusti. Jo suunnitteluvaiheessa on kuunneltu alueiden ja niiden asukkaiden toiveita. Paikalliset romanijärjestöt ja -työryhmät ovat toiminnan ytimessä.

 

– Hankkeemme tavoitteena on saavuttaa huomattavan suuri osa yhteisöstä ja yhteisön vahva rooli hankkeen toteutuksessa on äärimmäisen tärkeä osa hankkeen onnistumista. Hanke pyrkii käynnistämään osallisuutta ja hyvinvointia vahvistavan toiminnan kaikilla hankealueilla sekä varmistamaan, että toiminta jää pysyväksi osaksi alueiden omaa toimintaa. Hanke merkitsee todellista, pysyvää muutosta ja paikallisten omaa vahvaa toimijuutta, Janerko kuvailee.  

 

”Teitä on jo odotettukin!” 

Suomen Romanifoorumilla Mahdollisuus osallisuuteen -hankkeen projektikoordinaattoreina työskentelevät Kyösti ja Rosita Florin, joilla on vuosikymmenien kokemus romanien keskuudessa tehdystä työstä eri yhdistyksissä ja seurakunnissa. 

 

Jyväskyläläinen pariskunta on otettu Etelä-Suomessa vastaan lämpimästi.  

 

– Tämä on oikein ajankohtainen hanke. Tälle on tarvetta. Aloittamista on helpottanut se, että moni tuntee meidät entuudestaan, Kyösti Florin pohtii. 

 

– Eräs ihminen sanoi, että ”teitä on jo odotettukin!”, Rosita Florin lisää. 

 

Kyöstin ja Rositan mukaan vanhempien ja nuorempien ikäpolvien yhteistoiminta luo yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta yhteisön perinteitä kunnioittaen. 

 

– Me vanhempina ihmisinä emme valitse nuoria, vaan nuoret valitsevat meidät. He ovat tykänneet tulla meidän luo ja ovat sanoneet, että teille on hyvä jutella. 

 

Samat mahdollisuudet kaikille  

Hankkeen toiminnoissa on tilaa monenlaisille hoksaamisille ja voimaantumisille. Tärkein anti hankkeesta on sen myötä vahvistuneet ihmiset, jotka vievät hankkeessa opittua eteenpäin.

 

– Olisi hienoa, jos hankkeen myötä useampi kokisi, että voi omilla valinnoillaan vaikuttaa elämäänsä, Kyösti Florin toteaa. 

 

– Omanarvontunnon nousun myötä jollekin voi herätä myös motivaatio toisten auttamiseen. Jos ihminen pääsee ensin itse eteenpäin elämässä ja löytää tarkoituksen tässä elämässä, niin tämän jälkeen mitään erityistukia ei tarvita, Kyösti Florin sanoo. 

 

Rosita Florin on samoilla linjoilla: 

 

– Oman arvon ja merkityksen löytäminen on osallistava tekijä kohti yhteiskuntaa. Oma paikka voi löytyä työelämästä, koulutuksesta, tai sitten perhe-elämän keskuudesta. Tärkeintä on, että huomaa elämällään olevan merkitystä ja löytää omat lahjansa.  

 


Hankkeen ensimmäiset isot tapahtumat, Teemapäivät, järjestetään Vantaalla lauantaina 16.3. ja Lohjalla 13.4.

 

Mahdollisuus osallisuuteen on Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Suomen Romanifoorumin yhteinen hanke. Hanketta rahoitetaan Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) tuella ja sen toiminta-aika on 1.9.2023–31.8.2026. 

Ota yhteyttä!

Projektipäällikkö Katri Janerko, katri.janerko@diak.fi, p. 050 598 8459 

Projektikoordinaattori Kyösti Florin, kyosti.florin@romanifoorumi.fi, p. 050 368 6535 

 

Artikkelin kuva: Dimitri Grönfors / Suomen Romanifoorumi. Kuvassa vasemmalta Saara Still-Malek ja Katri Janerko Diakonia-ammattikorkeakoulusta sekä Kyösti ja Rosita Florin Suomen Romanifoorumilta.